Sana

Kukin Sana-tyyppinen olio kuvaa yhtä suomen kielen sanaa. Tavallisesta merkkijonosta Sana-olio eroaa eritoten siten, että sillä on metodi muunnos, jonka avulla voi muodostaa lasten ja lapsenmielisten suosimia sananmuunnoksia. Sananmuunnos saadaan yhdistämällä kahden sanan äänteitä (tässä: merkkejä) tiettyjen sääntöjen mukaan.

Sananmuunnos muodostetaan pääpiirteissään siten, että otetaan kaksi sanaa, vaihdetaan niiden alkupään merkkejä keskenään ja pannaan syntyneet sanat peräkkäin. Ilmiöön liittyy kuitenkin koko joukko yksityiskohtia, joista lisää alla.

Sananmuunnoksen muodostamisen perusteet

Helppo perustapaus: sanat ovat "henri" ja "kontinen". Otetaan kummastakin ensimmäinen konsonantti ja sitä seuraava vokaali: saadaan "he" ja "ko". Vaihdetaan päittäin ja saadaan sananmuunnos:

henri kontinen → konri hentinen

tarja halonen → harja talonen

Jos sana alkaa usealla peräkkäisellä konsonantilla, siirretään ne kaikki toiseen sanaan. Jos taas konsonantteja ei alussa ole, vain ensimmäinen vokaali siirtyy:

frakki kontti → kokki frantti

ovi kello → kevi ollo

Yllä olevissa esimerkeissä kaikki vokaalit olivat ”lyhyitä” eli niissä oli vain yksi merkki. Jos sama ensivokaalimerkki esiintyy sanassa useasti peräkkäin, muodostuu ”pitkä” vokaali. Vokaalin pituus säilyy samana myös toiseen sanaan siirtäessä, vaikka itse vokaalimerkki voikin vaihtua:

haamu kontti → koomu hantti

Tarkempi selonteko edellisestä: Sanassa "haamu" on pitkä vokaali "aa". Kun sanan alkupää korvataan kirjaimilla k ja o, säilyy vokaalin pituus ja saadaan "koomu" eikä "komu". Sanassa "kontti" on puolestaan lyhyt vokaali "o". Kun sen alkupää korvataan merkeillä h ja a, saadaan "hantti" eikä "haantti".

Vaikka ensimmäisessä tavussa saattaakin olla useita eri vokaaleja, vain ensimmäisellä on tässä merkitystä:

hauva kontti → kouva hantti

puoskari kontti → kooskari puntti

Vokaalisointu

Suomessa on kahdenlaisia vokaaleja: etuvokaaleja (e, i, ä, y, ö) ja takavokaaleja (a, u, o). (Nimet liittyvät siihen, missä osassa suuta vokaalit äännetään.) Vokaalisoinnuksi kutsutun kieli-ilmiön vuoksi takavokaalit a, u ja o eivät tavallisesti esiinny samassa sanassa niitä vastaavien etuvokaalien ä, y ja ö kanssa.

Sananmuunnoksiin vokaalisointu liittyy seuraavasti. Jos mikä tahansa takavokaaleista a, u tai o sijoitetaan sanan alkuun, niin kaikki sanassa esiintyvät etuvokaalit ä, y ja ö on vaihdettava niitä vastaaviksi takavokaaleiksi. Niin käy tässä y- ja ä-kirjaimille, joka muuttuvat u:ksi ja a:ksi.

köyhä kontti → kouha köntti

Sama toimii myös toisin päin eli etuvokaaleista takavokaaleiksi. Tässä syntyvän sananmuunnoksen ensimmäiseen osaan tulee vain etuvokaaleita ja toiseen vain takavokaaleita:

hauva läähättää → läyvä haahattaa

Äänteen muuntumista toisen kaltaiseksi sanotaan assimilaatioksi. Vokaalit e ja i eivät assimiloidu suuntaan tai toiseen eivätkä aiheuta assimilaatiota toisissa vokaaleissa.

Huomaa, että vokaalisointua ”sovelletaan” jo ennen kuin sananmuunnoksen kaksi osaa yhdistetään. Vokaalisointu ei siis aiheuta muutoksia ”sanarajojen yli”, kuten yllä olevasta esimerkistä voi nähdä.

Lisäesimerkkejä

Alla on vielä muutama esimerkki sananmuunnoksista:

frakki stressi → strekki frassi

äyskäri kontti → kouskari äntti

hattu sfääri → sfätty haari

ovi silmä → sivi olma

haamu prätkä → präämy hatka

puoskari sfääri → sfäöskäri puuri

puoskari äyskäri → äöskäri puuskari

Tämä riittäköön tähän

Todellisen elämän sananmuunnoksiin liittyy tässä kuvattujen lisäksi eräitä muitakin sääntöjä, mutta niitä ei käytetä tässä. On erilaisia erikoistapauksia kuten lainasanat, jotka eivät noudata vokaalisointua ("vampyyri"), sekä yhdyssanat ("jääkiekko"). Tämän luokan toteutuksessa tällaiset tapaukset jätetään huomioimatta ja oletetaan, että vokaalisointu on aina tiukasti voimassa.